Mikkelissä opetusalan ongelmat ovat samankaltaisia, kuin koko maassa. Perustyössä viihdytään, mutta opettajan työnkuvan laajentaminen kodin ja sosiaalihuollon suuntaan aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta, uupumista ja työviihtyvyyden laskua. Koko Suomen tasolla työssäkäyvistä 17% on vaarassa, ja 9% on tällä hetkellä todennäköisesti työuupuneita. (https://www.ttl.fi/tutkimus/hankkeet/miten-suomi-voi) Opettajat ovat monesti liiankin tunnollisia työssään, omaa jaksamista venytetään seuraavaan viikonloppuun, lomaan, tai lukukauden päätökseen ja toivotaan, että vapaa-aika parantaa. Työssä jaksamisen tukemisessa rehtoreilla, esihenkilöillä ja työkavereilla on suuri merkitys. Varhainen puuttuminen on tehokkain tapa auttaa uupumisuhan alla olevaa. Omat väsymisen tunteet kannattaa ottaa rohkeasti puheeksi oman esihenkilön, tai työterveyshuollon kanssa, samoin jos huomaa muutoksia työkaverin voinnista tai käytöksestä, niin huolen voi ilmaista esihenkilölle. Mitä aiemmin keskustelut ja tukitoimet saadaan aloitettua, sitä parempi on ennuste jaksamisesta ja palautumisesta, töissä sinnittely harvoin toimii. Mikkelissä varhaisen puuttumisen mallia on kehitetty yhdessä työterveyshuollon kanssa, esihenkilöitä on koulutettu ja uusia tukimuotoja töihin paluuseen on otettu käyttöön, toivottavasti näillä toimilla saadaan kehitystä käännettyä parempaan.
Väkivalta kouluissa ja varhaiskasvatuksessa on kasvava ongelma. Uhkaava ja epäasiallinen käyttäytyminen, sekä fyysinen väkivalta arkipäiväistyy lasten ja nuorten taholta. Yhä useammin ryhmässä tai luokassa on lapsia, joka toistuvasti aiheuttaa uhkaa tai vammoja käytöksellään. Viime syksynä saatiin työnantajalta toimintaohje, kuinka väkivaltatilanteissa tulee toimia, ohjeen tarkoitus on muistuttaa työntekijöitä turvallisesta ja oikeasuhteisista toimista, sekä omasta oikeusturvasta tilanteiden hoidossa. Ohje ei kuitenkaan anna ratkaisuja samojen yksilöiden toistuvasti aiheuttamiin ongelmiin. Meillä työsuojelussa toimivilla on tavoitteena saada työnantajalta toimintamalli ja ratkaisuja, kuinka toimitaan lasten ja nuorten kanssa, jotka toistuvasti vaarantavat oikeuden turvalliseen oppimisympäristöön ja väkivallattomaan työpaikkaan, sekä selvästi tarvitsevat muutakin apua, kuin pedagogisen tuen portaat.
Mukavaa kevättä kaikille
Työsuojeluvaltuutettu
Anssi Torri
Hyvää varhaiskasvatuspäivää!
Tämän vuoden varhaiskasvatuspäivä on järjestyksessään 34. kerta, kun tätä järjestetään. Tämän vuoden teema on ”Ilo olla mukana! Lasten yhdenvertaisuus varhaiskasvatuksessa.”
Tämän vuoden teeman avulla halutaan nostaa esille päiväkotien merkitys lasten yhdenvertaisuuden edistäjänä: päiväkodit ovat paikkoja, joissa eri taustoista tulevat lapset kokoontuvat yhteen. Varhaiskasvatuksen opettajan vastuulla on taata jokaiselle lapselle yhdenvertaiset mahdollisuudet kasvaa, kehittyä ja oppia omista lähtökohdistaan käsin. Varhaiskasvatuksen opettaja suunnittelee, arvioi ja kehittää toimintaa lasten tarpeiden ja mielenkiinnon kohteiden pohjalta, mahdollistaen kaikkien lasten osallistumisen yhteiseen toimintaan. Varhaiskasvatuksen opettaja toimii yhdessä päiväkodin johtajan kanssa syrjinnän ja kiusaamisen ehkäisemiseksi myös koko työyhteisössä. Opettaja toimii jaetun johtajuuden periaatteella pedagogisena johtajana kehittämällä yhdenvertaisuutta ja moninaisuutta edistävää toimintakulttuuria: jokaisella lapsella tulee olla yhtäläiset oikeudet oppia, osallistua ja olla mukana varhaiskasvatuksen toiminnassa. Yhdenvertainen, inklusiivinen varhaiskasvatus kuuluukin kaikille lapsille.
Mikkelissä kuntapäättäjille lähetettiin kutsu tulla ”työharjoitteluun” päiväkotiin. Tarkoitus on, että päättäjät pääsevät kokemaan, millaista on työskentely varhaiskasvatuksessa. Päättäjät voivat tämän kutsun myötä myös ymmärtää paremmin, miksi nämä asiat ovat niin tärkeitä ja miten ne vaikuttavat lasten oppimiseen ja hyvinvointiin, esimerkiksi miksi korostetaan pieniä ryhmäkokoja ja oikein kohdennettuja henkilöstöresursseja, sekä se, miten arjessa jokainen lapsi tulee kuulluksi ja nähdyksi ja saa kokea oppimisen iloa ja harjoitella turvallisessa ympäristössä vaikkapa pettymyksiä ja erilaisten tunteita. Jokainen lapsi kokee olevansa arvokas juuri sellaisena kuin on!
Varhaiskasvatuksen opettajien liiton asialla
OAJ Mikkelin varhaiskasvatuksen jaosto

Lisää tämän vuoden varhaiskasvatuspäivästä voi lukea
https://www.vol.fi/blogit/varhaiskasvatuspaivana-iloitaan-kaikkien-lasten-mukana-olosta
Ohessa ladattavissa kutsu OAJ Mikkelin paikallisyhdistys ry:n kevätkokoukseen, sekä esityslista. Toimintakertomuksen, tuloslaskelman ja tilinpäätöksen saa etukäteen katsottavaksi sihteeriltä niin halutessaan.
Kokous pidetään Sokos-hotelli Vaakunassa tiistaina 26.3.2024 klo 17.30. Kokouksen jälkeen on ruokailu.
Ruokailua varten pyydetään ilmoittautumista viimeistään keskiviikkona 20.3.2024. Ilmoittautumisen voi tehdä tästä linkistä.
