Jos tunnustan vieraassa ympäristössä, että olen opettaja, saan osaaottavia katseita ja tiedusteluja, miten suhtaudun nuorten kännykän käyttöön. Vastaan, että aika samalla tavalla suhtaudun siihen kuin aikuisten puhelimella tai muulla älylaitteella oloon. Pitäisi järkevöittää. Korostan, että kännykällä tehdään koulussa myös töitä: 8.-luokkalaisten kanssa juuri tutkittiin ulkomaan uutisia. Muuten, ei kovin paljon hyviä uutisia sinä päivänä välitetty lukijalle. 

Aika paljon koulun haasteita jää oikeasti sivuun, jos pelkkä kännykänkäyttö kiinnostaa. Koska meillä perusasteella on yhteiskunta pienoiskoossa, väistämättä koulussa näkyy kaikki ympärillä olevat ilmiöt. Eräs huolettava asia on päihteiden käytön lisääntyminen ja niiden saamisen helppous. Useissa oppilaitoksissa kamppaillaan “vapetuksen” kanssa. Eriarvoistumista ja väkivallan lisääntymistä olisi torjuttava. 

Opettaja joutuu koulupäivänsä aikana yhä enemmän yllättäviin tilanteisiin. Koulu ei aina ole turvallinen paikka opettajallekaan. Siksi olemme puhuneet julkisuudessa aikuisten määrästä kouluissa, kun luokkakoot kasvavat ja oppilasaines on yhä kirjavampaa: esim. erityisluokkapaikkaa eivät tänä syksynä kaikki sitä tarvitsevat saaneet. Opetusjärjestelyt tuottavat rehtorille päänvaivaa entistä enemmän. Ei tee mieli jättää nykyluokkia oto-tunneilla itsekseen edes hetkeksi. 

Mitähän valoisaa meille kouluun kuuluu? Oppimisen iloa on ollut ilmassa, jälleennäkemisen riemua loman jälkeen, uusia istumajärjestyksiä ja kouluruuan odottelua aamun ensimmäisinä tunteina. Hyväntuuliset kollegat tulevat vastaan koulun käytävillä, openhuoneessa on omenoita ja muita puutarhan herkkuja ja luokkia pitää järjestellä uudelleen. Vielä yksi oppilas ilmestyi. 

Ihan hyvä arki on alkanut. 

Sari Noponen

OAJ Mikkelin paikallisyhdistyksen pj.