Ilo olla mukana! Varhaiskasvatuspäivä 2024

Hyvää varhaiskasvatuspäivää!

Tämän vuoden varhaiskasvatuspäivä on järjestyksessään 34. kerta, kun tätä järjestetään. Tämän vuoden teema on ”Ilo olla mukana! Lasten yhdenvertaisuus varhaiskasvatuksessa.”

Tämän vuoden teeman avulla halutaan nostaa esille päiväkotien merkitys lasten yhdenvertaisuuden edistäjänä: päiväkodit ovat paikkoja, joissa eri taustoista tulevat lapset kokoontuvat yhteen. Varhaiskasvatuksen opettajan vastuulla on taata jokaiselle lapselle yhdenvertaiset mahdollisuudet kasvaa, kehittyä ja oppia omista lähtökohdistaan käsin. Varhaiskasvatuksen opettaja suunnittelee, arvioi ja kehittää toimintaa lasten tarpeiden ja mielenkiinnon kohteiden pohjalta, mahdollistaen kaikkien lasten osallistumisen yhteiseen toimintaan. Varhaiskasvatuksen opettaja toimii yhdessä päiväkodin johtajan kanssa syrjinnän ja kiusaamisen ehkäisemiseksi myös koko työyhteisössä. Opettaja toimii jaetun johtajuuden periaatteella pedagogisena johtajana kehittämällä yhdenvertaisuutta ja moninaisuutta edistävää toimintakulttuuria: jokaisella lapsella tulee olla yhtäläiset oikeudet oppia, osallistua ja olla mukana varhaiskasvatuksen toiminnassa. Yhdenvertainen, inklusiivinen varhaiskasvatus kuuluukin kaikille lapsille.

Mikkelissä kuntapäättäjille lähetettiin kutsu tulla ”työharjoitteluun” päiväkotiin. Tarkoitus on, että päättäjät pääsevät kokemaan, millaista on työskentely varhaiskasvatuksessa. Päättäjät voivat tämän kutsun myötä myös ymmärtää paremmin, miksi nämä asiat ovat niin tärkeitä ja miten ne vaikuttavat lasten oppimiseen ja hyvinvointiin, esimerkiksi miksi korostetaan pieniä ryhmäkokoja ja oikein kohdennettuja henkilöstöresursseja, sekä se, miten arjessa jokainen lapsi tulee kuulluksi ja nähdyksi ja saa kokea oppimisen iloa ja harjoitella turvallisessa ympäristössä vaikkapa pettymyksiä ja erilaisten tunteita. Jokainen lapsi kokee olevansa arvokas juuri sellaisena kuin on!  

Varhaiskasvatuksen opettajien liiton asialla

OAJ Mikkelin varhaiskasvatuksen jaosto


Lisää tämän vuoden varhaiskasvatuspäivästä voi lukea

https://www.vol.fi/uutiset/taman-vuoden-varhaiskasvatuspaivan-teema-ilo-olla-mukana-lasten-yhdenvertaisuus-varhaiskasvatuksessa

https://www.vol.fi/blogit/varhaiskasvatuspaivana-iloitaan-kaikkien-lasten-mukana-olosta

Jätä kommentti